Ruotsalainen Cosas-nettikauppa on toimittanut tilauksia Suomeen jo hyvän aikaa. Pidän kaupan simppelistä ilmeestä, kauniista kuvista ja värikkäistä ja hauskoista tuotteista. Rakastuin oitis mummilan hyllyn reunapapereihin.




Omppuja siellä, omppuja täällä. Hauska omppuinen pöytäliina houkuttaa ja koukuttaa.



Kaikki kuvat: Cosas
Ja kysynpähän vaan, että miksi meillä Suomessa ei ole tuollaisia elintarvikepakkauksia. Suomessa tehdään varmaan maailman tylsintä pakkaussuunnittelua.
Filed under: Internetin aarteet, Nettikauppalöytöjä



Kannattaisi ehkä vähän kierrellä ensin muailmaa ja kerätä kokemuksia jos oikeasti olet sitä mieltä että Suomessa tehdään maailman tylsintä pakkaussuunnittelua… Pari vuotta keski-Euroopassa asuttuani ihmettelen edelleen päivittäin miten ankealta täällä kaikki omatekoiset tuotteet saadaan näyttämään (tavoitteena tuntuu aina olevan kaikkien sateenkaaren värien mukaanymppääminen, enemmästä hienosäädöstä muotoilun suhteen nyt puhumattakaan). Vähän toisella tasolla olevasta suomalaisesta pakkaussuunnittelusta taasen tulee heti mieleen esim. Fazer (karkit), Valio ja esim. erilaiset jauhopussit. Ruoho ei siis ole aina vihreämpää aidan toisella puolella. Mahtavaa kun voi olla ylpeä oman kotimaisesta osaamisesta nimenomaan eri suunnittelun alueilla!
Hei! Kieltämättä osui minun katseeni myös noihin ihaniin pakkauksiin. Makuasioita tietenkin! Tuo pilkullinen reunapaperi on ihana! Sopisi niin hyvin meidän synkkää komeroa piristämään.
Ompa kivoja hyllynreunapapruja! Papu- ja kikkernipurkitkin miellyttää silmää :)
Oi oi mitä hyllyreunapapruja!!! Minun mieleeni kovastikin :)
Minä muuten hamstraan ulkomaanmatkoilta aina kaikkia kivannäköisissä pakkauksissa olevia elintarvikkeitakin tai siis kuivakamaa, kuten esimerkiksi lasten muroja. Helsingissä on Behnfords (löytyy vissiin myös nettikauppa), josta saa vain englantilaista ja jenkkiläistä juttua , sorrun ostamaan keksejä ja muroja lähinnä pakkausten takia :) :)
Tiedä sitten onko kaikki hienompia mutta ainakin erilaisia ja piristäviä!
Mahtavaa!! Juuri eilen juttelin ystävättäreni kanssa asiasta; mistä saisin kivoja hyllynreunusnauhoja? Avasin bloginne ja vastaus löytyi :-) Kiva alku maanantaille ja koko viikolle :-)
No juu, onhan täällä Suomessa pakkaussuunnnittelussa huonoa, mutta paljon hyvääkin. Uusien Fasun suklaiden pakkaukset esimerkiksi. Retroa voi tietenkin käyttää, jos tuote on sopiva, mutta yleensä pyritään laajemman kohderyhmän makuun:), mitä omalla suunnittelijakokemuksella voi sanoa. Vaikea kuvitella Nuukian puhelimia tämäntyyppisissä pakkauksissa tai ihan maitoakaan… Ja tietty jos kaikki tarjonta on retroa, olisi tuotteen vaikea asemoitua mihinkään.
Hauskoja kyllä ovat nämä! Nyt vaan kotimaan muikut retrovärisin säilykepurkkeihin, kiitos;)
Eri mieltä:hih, pitänee vissiin lähtä matkustelemaan että saa perspektiiviä suomalaiseen suunnitteluun. :) En sentään ryppyotsaisena kommenttiani suomalaisten pakkausten tasosta heittänyt. Paljon on hyviä graafikoita joita suomalaisfirmat uskaltavatkin jo rohkeasti käyttää -tuoreimpana ehkä Sanna Annukka Pauligin kahvipurkissa. Kysehän on vain makuasioista, itseäni miellyttävät noi retrokuosit. Hyvä esimerkki hienosta graafisesta suunnitellusta pakkauksissa on brittiläinen Clipper http://www.clipper-teas.com
Emilia: noi on niin ihania! itse ehkä kallistun keltaisen ruusun puoleen :D
Annu:tehäänkö kimppatilaus? ;)
Niina: Minäkin haluan käydä aina ulkomailla eritoten ruokakaupassa katselemassa eksoottisia paketteja, nimenomaan kun ne on niin erilaisia.
Leenamari: no hyvä, että osui sitten hyvästi :D
Pauliina: joo, ei tietty kaikkiin tuotteisiin käy retrokuosit. Ehkä tarkoitin kommentillani sitä, että valmistajilta puuttuu ehkä hitusen rohkeutta suunnitella sellaisia paketteja millä tuote erottuu hyllystä. Mutta sehän on vain katsojan silmässä mikä sieltä erottuu :DD mutta hitsi, jos nokia tekis retrokuosisen puhelimen, ostasin varmasti! :D tai jos maitoa sais retrona, se se vasta siistiä olisikin. Pitänee lähestyä asiassa Valiota ;)