Isämme on aina ollut mahdottoman kova hamstraaja eli hamsteri. Olemme nauraneet hänelle iän kaiken, koska hän ei koskaan heitä mitään pois. Voi vaikka tarvita joskus. Välillä hän soittaa meille kun jotakin “romua” olisi tarjolla. Niinkuin nytkin. Kävimme hamstraamassa läjäpäin aarteita pois muuton tieltä. Hyvää tavaraa, tarpeeseen. Mutta osittain vain hamstraamisen ilosta. Olemmehan hamsterille sukua. Mukaan lähti mm. lasikulhoja, -purkkeja, kynttilänjalkoja, teepannuja, kannuja.. Mutta myös kasa vanhoja punavalkoisia pyyhkeitä

ja keltainen (!) täkki


Yritettiin myös tyhjentää isin kirjahyllyä, mutta paljon sinne vielä jäi.

Filed under: Ajankohtaista & Jokapäiväistä



No,taalla on toinen hamsterin tytto.Olen aina ihan ihmeissani,mita vanhempieni kotoa loytyy,kun siella kayn ja katselen vahan ymparilleni.
Isani aina kiusaakin meita lapsia,etta joskus meilla sitten on aika kova selvittaminen ja jarjestaminen heidan tavaroissaan….Huh,huh
No,toivottavasti ei tarvi viela pitkaan aikaan selvitella…
Sama mita tavaraa joku kaipaa,isani miettii vahan aikaa ja sanoo,etta minulla taitaa olla sellainen siella jonkun liiterin takana….
Hamsterointi on ihanaa, tuo turvallisuuden tuntua kun on kaapit, vintti ja navetta täynnä kaikenlaista tarpeellista! Jos jotain menee pois heittämään niin kohta sitä jo tarvitsisi ;)
Muistanko ihan väärin että olisitte joskus kirjoittaneet yrittäjyydestä? Koitin eilen selailla tuota arkistoa mutta lasten keskeytellessä siitä ei oikein tullut mitään :) Minulla on kuitenkin muistikuva tekstistä jossa pohdittiin naisyrittäjien verkostoitumista jollakin lailla… Kiinnostaisi lukea uudestaan!
Oijoi, mitä aarteita!! Täälläkin on yksi hamsusuvun perillisiä:D
Hienoja aarteita! Täällä yks hamsteri:)
Hieno täkki! Edesmennyt pappani oli kunnon Hamsu. Naapuritkin valitti kun talon pihassa oli vaikka mitä “sitähänvoivielätarvita” -kamaa :D
Tunnustan, yksi hamsteri täälläkin, vaikka säilytystilaa ei edes ole paljon. En tosin tiedä, mistä hamstraamisen olen perinnyt, sillä vanhempani eivät moiseen sorru.
Ihanaa kun on hamsteri-tauti siitä on joskus hyötyä
Hamsteri täälläkin!
Keittöpyyhkeistä saa kivoja verhoja keittiöön. Mulla on salusiinina ja yläverhokappana keittiöpyyhkeitä. Hauskoja ja helppoja kun kiinnittää semmoisilla nipsuilla ns. kahvilaverhotankoon; ei tarvitse mitään kujia ommella.
Ihania aarteita! Täällä myös yksi ihanuuksien kerääjä, mutta toisaalta kierrätän kyllä myös esim. lasten pienet vaatteet ja harrastusvälineet sekä omat vaatteeni, joten ihan kaikkea ei viitsi hamsteroida kaappeihin. Ja sen kyllä on itsekkin huomannut, että jos jotain hävittää, niin kohta sitä olisi tarvinnut. Aika tavaran kauppaa sanonta onkin mielestäni aika osuva;)
Keräily on kyllä vietävää hommaa! Meillä muu perhe istuu notskilla ja paistaa makkaraa, kun minä vaellan ympäriinsä ja etsin kotiin noukittavaa… Nurkat on väärällään höyheniä, sulkia, munankuoria, pullonkorkkeja, naruja, peltipurkkeja, pellavia ym., ym. Onneksi Keräily-messuilla tapasi kosolti kaltaisiaan! :))
Aivan taivaallisen ihana täkki!! Just minun makuuni tuo väri!!